Uuden vuo­den myö­tä omat­kin työ­ku­viot ovat muut­tu­mas­sa, ja kun­ta­työ vaih­tuu pik­ku hil­jaa ter­vey­den­huol­toe­läin­lää­kä­rin työ­hön. Samal­la kun into uuteen työn­ku­vaan on kova, hii­pii mie­leen myös jän­ni­tys uusis­ta haas­teis­ta. En mie­lel­lä­ni elä omal­la epä­mu­ka­vuusa­lu­eel­la­ni, mut­ta samal­la tie­dos­tan sen että kaik­ki kehi­tys tapah­tuu siel­lä. Joten epä­mu­ka­vuut­ta on opit­ta­va sie­tä­mään. Lisäk­si oma ammat­ti-iden­ti­teet­ti muok­kau­tuu koko ajan, ja ammat­ti­tai­to kas­vaa kohis­ten. Tämän kai­ken kes­kel­lä pitää kui­ten­kin pitää huol­ta myös sii­tä että muis­taa olla muu­ta­kin kuin eläin­lää­kä­ri: vai­mo, ystä­vä, tytär, sis­ko – yksi­lö joka elää ja hen­git­tää muus­ta­kin kuin nau­ta­ter­vey­den­huol­los­ta.

Kävin per­jan­tai­na Sar­ka­mes­suil­la yhdes­sä mui­den Leh­mä­lää­kä­rei­den kans­sa. Kos­ka ajoin autol­la yhteen­sä 700 km sen päi­vän aika­na, ratin taak­se piti kek­siä jotain mikä pitää hereil­lä. Kah­vi­lit­ro­jen lisäk­si vir­keä­nä piti mat­kan aika­na valit­tu kir­ja, joka – vaik­ka inhoan yli kai­ken self-help-oppai­ta – läpäi­si seu­lan ja pää­si kuun­te­luun. Kir­jai­li­jan tyy­li vie­hät­ti, ja parin luvun jäl­keen huo­ma­sin kuun­te­le­va­ni aihet­ta ihan tosis­saan. Vii­meis­tään arvo­ja ja tavoit­tei­ta käsit­te­le­vä luku sai ajat­te­le­maan.

Kos­ka olen luon­teel­ta­ni hyvin kil­pai­lu­hen­ki­nen ja täy­del­li­syy­teen pyr­ki­vä, rin­nas­tan eten­kin työ­elä­män tavoit­tee­ni nii­hin asioi­hin, jot­ka ovat minul­le oikeas­ti tär­kei­tä. Minul­le tär­keis­tä asiois­ta kysyt­täes­sä luet­te­len kai­ken eri­kois­tu­mis­haa­veis­ta­ni amma­tin tavoit­tei­siin, ja sen jäl­keen kuvaan tulee per­he, ystä­vät, koti ja ter­veys. Kuu­los­taa­pa ter­veel­tä jär­jes­tyk­sel­tä. Vii­kon­lo­pun ajo­mat­kan aika­na oival­sin jotain, joka näkö­jään piti mel­kein kir­jai­mel­li­ses­ti takoa pak­suun ura­haa­vei­den täyt­tä­mään kal­loo­ni: arvot ja tavoit­teet ovat kak­si eri asi­aa. Välil­lä pitää muis­taa aja­tel­la mik­si halu­aa tiet­ty­jä asioi­ta. Jos löy­dän tavoit­teit­te­ni takaa ne asiat, jot­ka ovat minul­le oikeas­ti tär­kei­tä, ja joi­ta koh­den haluan ihmi­se­nä kul­kea, muut­tuu päi­vit­täis­ten pää­tös­ten teko ja kau­as­kan­toi­sem­pi suun­nit­te­lu hel­pom­mak­si. Ei ole vää­riä tai oikei­ta valin­to­ja, on vain valin­to­ja koh­ti ja pois­päin sitä, mikä on minul­le oikeas­ti tär­ke­ää.

En tie­dä miten itses­tään­sel­vyys tämä on muil­le, mut­ta omal­la koh­dal­la kir­jan kuun­te­lu tuli oike­aan paik­kaan. Olen vii­kon­lo­pun aika­na mie­tis­kel­lyt omia arvo­ja­ni, ja saa­vut­ta­nut tie­tyn­lai­sen rau­han aina­kin muu­ta­man valin­ta­ni kans­sa. Mie­len­kiin­tois­ta näh­dä säi­lyy­kö se tun­ne arjen huli­nas­sa ja työ- ja yksi­tyi­se­lä­män pai­nees­sa. Eli kii­tos Anna Per­ho ja Anti­sää­tä­jä-opas.