Kuivitus parantaa hyvinvointia ja tuotosta

Kuivituksen tulisi taata lehmälle aina pehmeä makuualusta ja lämmöneriste kylmäpihatossa, kuitenkin mahdollistaen pitävän pohjan helpottamaan nousemista ja makuulle menoa. Kuiviketta tulisi olla niin runsaasti, että lehmät pysyvät puhtaina ja sitä kautta terveempinä, mutta kuivitustyö ei kuitenkaan saisi rasittaa ja työllistää liikaa. Siinä meillä onkin yhtälö ratkaistavaksi, jotta voidaan taata lehmille ja lehmien parissa työskenteleville nämä kaikki mukavuudet!

Mitä enemmän kuiviketta, sitä enemmän makuuaikaa ja makuumukavuutta

Lypsylehmän tulisi maata 14-16 h vuorokaudessa. Rajoittunut makuuaika laskee tuotosta. Kovalle alustalle lehmät menevät makaamaan vasta kun ovat todella väsyneitä ja makaavat sitten kerralla pidemmän jakson. Tämä vähentää syöntiä ja juontia ja sitä kautta myös tuotosta, sekä lisää kinnerhiertymien riskiä (Hulsen 2007).

Makuuaika on hyvä mittari hyvinvoinnille. Lehmät pitävät enemmän pehmeistä ja hyvin kuivitetuista parsista. 

Makuuaikaan vaikuttavat kuivikkeen laatu, määrä ja kuivuus (Reich ym. 2010). Jos makuumukavuudessa ja kuivituksessa on puutteita, viettävät lehmät enemmän aikaa seisoskellen betonikäytävillä. Tämä laskee hyvinvoinnin lisäksi tuotosta ja altistaa sorkkaongelmille (van Gastelen ym. 2011).

Kuivituksen määrän lisäksi makuuaikoihin vaikuttavat myös parren mitoitus, pohjamateriaali/parren rakenne 

(syväkuivike, petimateriaali jne.), parren puhtaus (mitä kosteampi parsi, sitä vähemmän makuuaikaa), navetan täyttöaste ja ilman lämpötila (lämpöstressi vähentää makuuaikaa, koska lehmä jäähdyttää seisten itseään tehokkaammin).


Puhtaus on puoliruokaa

Oikeanlaisella ja riittävällä kuivituksella voi suoraan vaikuttaa karjan puhtausluokkaan, terveyteen ja hyvinvointiin. 

Huonon hygienian hintana ovat utaretulehdukset, solutus ja ontumat.
Väärä parren mitoitus ja vähäinen kuivitus altistavat likaisuuden ja muiden ongelmien lisäksi myös jalkaongelmille ja ontumiselle. 

Karjoissa, joissa puhtausluokka on heikko, esiintyy enemmän ontumista (Kara ym. 2011).

Kuva puhtausluokituksesta blogin lopussa (Hulsen 2007).

Kinnerhiertymät ja jalkasairaudet

Kinnerhiertymien määrä on suoraan verrannollinen parren mukavuuteen ja kuivikkeen määrään (Kara ym. 2011). 

Mitä kovempi alusta, sitä enemmän kinnerhiertymiä ja kintereiden turpoamista. Kun parsi on tarpeeksi kova, 

kinnerhiertymät kehittyvät edelleen vakavammiksi jatkuvan hiertymisen ja paineen takia (van Gastelen ym. 2011). 

Kintereessä ei juurikaan ole paineelta tai hiertymiltä suojaavaa ihonalaista rasvakudosta tai lihasta, luun ja ihon välillä. 

Myös toistuvat ylösnousut ja makuullemenot lisäävät hiertymien riskiä, erityisesti huonojalkaisilla tai parren 

kokoon nähden suurilla eläimillä (Kester ym. 2014). Kosteaksi päässyt kuivike hauduttaa kintereen herkkää ihoa, pahentaen hiertymiä ja altistaen niiden tulehtumiselle (Kara ym. 2011)

Kinnerhiertymien esiintyminen karjoissa on hyvin korkea, jopa yli 50% (Kester ym. 2014). 

Kinnerhiertymiin liittyy jalkavaivoja ja ontumista, taloudellisia menetyksiä sekä eläinten heikentynyt hyvinvointi. 

Tavoitearvoiksi on annettu esimerkiksi, että enintään 30%:lla eläimistä olisi karvattomia alueita kintereissä ja ruhjeita tai tulehdusta enintään 10%:lla (Hulsen 2007).

Onko tämä tavoite 2020-luvulla riittävä? Jokainen asettaa omat realistiset tavoitteensa, mutta omasta mielestäni 

tavoitteena voisi olla, että karjassa kinnerhiertymien esiintyvyys olisi 0%. Tämä on mahdollista ja toteutettavissa riittävällä kuivituksella ja parsien mitoituksella. Kintereiden kuntoa voi parantaa myös lisäämällä laidunnusta ja jaloittelua sekä huomioimalla jalkaterveys (Kester ym. 2014).

Kinnerhiertymä voi tarkoittaa pientä karvanlähtöä tai voimakasta turvotusta ja tulehdusta. 

Kinnerhiertymät jaotellaan vakavuuden mukaan eri asteisiksi.

Cornellin Yiopiston kinnerluokituksessa on kolme tasoa:

1: Normaali terve kinner, jossa ei havaittavissa turvotusta eikä karvan kulumista.

2: Karvaa lähtenyt, mutta ei turvotusta

3: Joko turvotusta tai ihovaurioita

Kuvassa esimerkkinä tarkennettu luokitus blogin lopussa (Potterton ym. 2011).


Utaretulehdukset ja solutus

Puhtausluokan muutos heikompaan lisää solutusta keskimäärin 40 000-50 000, mikäli karjan utaretulehdukset johtuvat pääosin ympäristöperäisistä taudinaiheuttajista. Ympäristöperäisiä utaretulehduksen aiheuttajia ovat mm. E. coli, Klebsiella, Str uberis (Hulsen 2007).

Kuivikkeissa olevat bakteerit valtaavat myös vetimien ihon! Ympäristöperäisten utaretulehdusten todennäköisin tartuntareitti on vetimenpäiden iholle päässeet utaretulehdusbakteerit. Yleisimmin kontaminaatio tapahtuu parsissa makuuaikana. 

Vetimet voivat olla suorassa kontaktissa parsiin ja kuivikkeisiin 12-14h/vrk (Rowbotham ym. 2015). 

Riski kuivikkeen kontaminoitumiselle ja bakteerien lisääntymiselle on muistettava myös varastoidessa kuiviketta parsien etuosassa pidempiä aikoja. Erityisesti kesäaikaan tämä ei ole suositeltavaa.

Riittävä kuivituksen ansiosta myös utareet pysyvät puhtaampina. Tämä helpottaa ja nopeuttaa puhdistusta ennen lypsyä ja parantaa
lypsy- ja elintarvikehygieniaa sekä vähentää utaretulehduksen riskiä. Automaattilypsyssä hyvän kuivituksen tärkeys korostuu, koska utareen puhdistus on koneen varassa. Perusteellinenkaan puhdistus ei korvaa heikosta kuivituksesta johtuvaa utareiden pinttymistä (Kuivitusopas 2014).


Minkä verran kuiviketta on tarpeeksi?

Mitä runsaampi kuivitus, sitä enemmän hyvinvointia. Erityisesti tämä hyöty tulee esille parsipetien kohdalla, joissa ei välttämättä ajatella,
että kuivittaa pitäisi juuri makuumukavuuden takia. Parsipetien runsas kuivitus vähentää kinnerhiertymiä, lisää makuuaikaa ja sitä kautta tuotosta (Norring ym. 2010, Tucker ym. 2004). Kuiviketta tulisi olla niin runsaasti, että uloste ja virtsa lähtevät helposti kolaamalla parresta. Mikäli kuiviketta on liian vähän, joutuu kolalla jynssäämään parren pinnasta likaa, eikä kuivikekerros toimi eristeenä lian ja parren pinnan välillä. Parren puhdistus sujuukin nopeammin, kun kuiviketta on tarpeeksi (Kuivitusopas 2014).

Syväkuivikeparsissa ja puolisyväkuivikeparsissa parren takaosassa oleva reuna mahdollistaa kuivikkeen erittäin runsaan käytön, niin että kuivike myös pysyy parsissa. Tutkimusten mukaan syväkuivikeparret ovat eläinterveyden ja hyvinvoinnin kannalta parhaimmat. Syväkuivikeparsissa alusta on pehmeä, mikä lisää makuumukavuutta ja sitä kautta makuuaikoja. 

Syväkuivikeparsissa esiintyy myös tutkitusti vähemmän kinnerhiertymiä (Tucker ym. 2004). 

Pehmeä makuualusta on siis tärkeä tekijä tuotoksen ja hyvinvoinnin kannalta.

Perinteisessä parressa kuivikkeen käytön määrää rajoittaa sen pysyminen parressa, jos takaosassa ei ole reunaa. 

Kuiviketta tulisi olla vähintään 10 cm kerros (Hulsen 2007). Tutkimuksissa on verrattu parsipedeissä käytettävän kuivikkeen määrää eläinten makuuaikoihin, makuulle meno ja nousu mukavuuteen (pään ja vartalon heijaaminen) ja parren suosimista, jos se on vapaavalintaista
(Tucker 2004). Lehmät valitsivat aina runsaimmin kuivitetun parren (7,5kg kuiviketta/parsi) ja niiden makuuaika näissä parsissa piteni 1,5h vuorokaudessa ja ne seisoskelivat etujalat parsissa 20 min vähemmän vuorokaudessa. Makuulle meno sujui myös helpommin.


Kuivituksen toteutus

Kuivituksen onnistumisen kannalta yhtä tärkeä kuin kuivikkeen määrä, on myös parren puhdistus ja kuivuus. 

Hyvin kuivitettu, mutta huonosti puhdistettu parsi voi olla huonompi vaihtoehto, kuin ei kuivitusta ollenkaan. 

Kuivikkeen kostuessa lehmien makuuaika lyhenee 1-5 tuntia päivässä (Reich ym. 2010). 

Siksi parsien huolellinen puhdistus tulisikin tehdä kolmesti päivässä ja tarvittaessa useamminkin.

Parren taaimmainen kolmannes on kriittisin alue kuivituksen kannalta. Virtsa, uloste, maidon valuttelu ja 

takasorkkien mukana kulkeutunut uloste ja kosteus, kaikki kohdistuvat parren takaosaan. 

Utare ja vetimenpäät ovat kosketuksissa tälle alueelle. Kuivikkeesta ja parresta löytyvät
utaretulehduksen aiheuttajamikrobit löytyvät myöskin vetimenpäiden iholta (Rowbotham ym. 2015).

Navetan riittävä ilmanvaihto vähentää kuivikkeiden kostumista, lämpenemistä ja bakteerien lisääntymistä. 

Runsaan kuivituksen hyöty saavutetaankin parhaiten ilman vaihtuessa hyvin navetassa.


Koneellinen kuivitus parantaa myös ihmisen hyvinvointia

Huoli kuivituskustannusten ja työn lisääntymisestä voi aiheuttaa sen, että tilalla vähennetään kuivikkeiden käyttömääriä. 

Suorat säästöt kuivikelaskuissa tai työssä ovat kuitenkin todennäköisesti pienemmät, mitä kuivituksen heikentämisestä myöhemmin aiheutuvat kustannukset tulevat olemaan. Esimerkiksi yksikin E.coli mastiitti vähemmän ja sillä säästöllä ostaisi yli tuhannella eurolla kutteria. Kliinisen utaretulehduksen hinta voi nousta Suomessa jopa 1000-1500 euroon, riippuen paraneeko lehmä, vai joudutaanko se lopulta poistamaan karjasta. Vähintäänkin kustannukset ovat 500 € luokkaa (Heikkilä ym. 2012). Tähän päätee sanonta: säästä euro, mutta menetä kymmenen.

Koska aika on rahaa ja oma aika arvokasta, karjakoon kasvaessa kuivitustyö kannattaa koneellistaa. Kuivittaminen käsin on
epäergonomista ja kuluttavaa ja se näkyy pitkällä aikavälillä myös terveydessä (Kuivitusopas 2014).

Kuivittamiseen kuluu työaikaa ja se voi olla yksi niistä ”ei niin halutuista”-hommista, joten kiireellisinä aikoina tai päivinä, jolloin
työvoimasta on pulaa tai on ilmennyt jotain muuta odottamatonta työtä, voi kuivituksen laatu ja määrä kärsiä. Tämä voi näkyä välittömästi esim. tankin soluissa tai akuutteina E.coli-mastiitteina.

Tuotantoeläinten hyvinvoinnin nouseminen kuluttajalle tärkeäksi tekijäksi, aiheuttaa elinkeinolle paineita parantaa edelleen tuotannon imagoa.
Tuotantoeläinten hyvinvointi tulee voida osoittaa läpinäkyvästi, eikä siihen kuulu kinnerhiertymät, heikot puhtausluokat eikä niukasti kuivitetut parret. Mutta lopulta niin kuluttaja ja tuottaja kuin lehmäkin kiittävät.

Tuotantoeläinten erikoiseläinlääkäri 

Sanni Kallio, Lehmälääkärit.com

Tämä blogi on kirjoitettu yhteistyössä Demeca Oy kanssa

Lähteet:

Alasuutari S ja Palva R: Kuivitusopas. TTS:n tiedote Maataloustyö ja tuottavuus 3/2014 (654)

Heikkilä, A.-M, J.I Nousiainen, ja S. Pyörälä. "Costs of Clinical Mastitis With Special Reference to Premature Culling." Journal of Dairy
Science 95.1 (2012): 139-150.

Hulsen, Jan, ja Juho Kyntäjä. Lehmähavaintoja: Lehmälähtöisen Karjanhoidon Opas. 2. p. Vantaa: ProAgria keskusten liitto, 2009.

Kara, Nurcan Karslioglu, Askin Galic, ja Mehmet Koyuncu. "Effects of Stall Type and Bedding Materials On Lameness and Hygiene Score and Effect of Lameness On Some Reproductive Problems in Dairy Cattle." Journal of Applied Animal Research 39.4 (2011): 334-338.

Kester, E., M. Holzhauer, ja K. Frankena. "A Descriptive Review of the Prevalence and Risk Factors of Hock Lesions in Dairy Cows." The Veterinary Journal 202.2 (2014): 222-228.

Norring, M., et al. "Preferences of Dairy Cows for Three Stall Surface Materials With Small Amounts of Bedding." Journal of Dairy Science 93.1 (2010): 70-74.

Potterton, S L., et al. "Prevalence and Characterisation Of, and Producers' Attitudes Towards, Hock Lesions in UK Dairy Cattle." The Veterinary Record 169.24 (2011): 634.

Reich, L.J, D.M Weary, D.M Veira, ja M.A.G Von Keyserlingk. "Effects of Sawdust Bedding Dry Matter On Lying Behavior of Dairy Cows: A Dose-dependent Response." Journal of Dairy Science 93.4 (2010): 1561-1565.

Rowbotham, R.F, ja P.L Ruegg. "Association of Bedding Types With Management Practices and Indicators of Milk Quality On Larger Wisconsin Dairy Farms." Journal of Dairy Science 98.11 (2015): 7865-7885.

Tucker, C.B, ja D.M Weary. "Bedding On Geotextile Mattresses: How Much Is Needed to Improve Cow Comfort?" Journal of Dairy Science 87.9 (2004): 2889-2895.

van Gastelen, S., B. Westerlaan, Dj Houwers, ja Fjcm van Eerdenburg. "A Study On Cow Comfort and Risk for Lameness and Mastitis in Relation to Different Types of Bedding Materials." Journal Of Dairy Science 94.10 (2011): 4878-4888.